lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tunnustuksia

Kivoja tunnustuksia on sadellut viime aikoina :)

***

Sain KatjaEmilialta ihanan tunnustuksen. Lämpimät kiitokset! (En olen sydämien enkä punaisen suurin ystävä, mutta jostain syystä tuo kuva miellyttää minua suuresti.)






Tunnustuksen sääntöihin kuuluu, että saajan pitää:
- kertoa linkin kera keneltä tunnustuksen sai (check!)
- paljastettava seitsemän faktaa itsestään (huh.. on taas vaikeeta ;)
- laitettava tunnustus eteenpäin 15 blogiin. (15 on aika paljon :)


1. Olen porukassa yksi jätkistä, vaikka usein muistutan pilke silmäkulmassa, että naiset ovat se viisaampi sukupuoli ;)
2. Minun pitäisi opetella enemmän elämään hetkessä.
3. Olen isin tyttö.
4. Olen edennyt rekkaribongauksessa ja nyt etsin numeroa 29 :D
5. Tarvitsen säännöllisesti ruokaa. Olen nälkäisenä tosi kiukkuinen.
6. Tykkään listoista ja kaavioista, mutta unohdan usein niiden päivittämisen. 7. Olen aamuvirkku ja illan torkku.


Tahdon jakaa tämän tunnustuksen . Osa on varmaankin saanut tämän jo muualta, mutta en jaksanut lähteä sitä tarkistamaan. Sitä paitsi ei kai missää sanota, ettei tunnusta saisi antaa sellaiselle, joka sen on jo saanut :) En nyt mainitse tässä kuitenkaan niitä, joille jaoin edellisen tunnustukseni. Olette ihania edelleen ;)

- Pudotuspeli Blueberry 
- Kadonnutta vyötäröä metsästämässä Hiilarihirmu
- Liian läski lentämään Kupariperhonen
- Sateenvarjomies

***

Toisen tunnustuksen sain FaerieS:ltä. Kiitos kaunis! :)



Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen!
Viisi blogia, jotka tahdon tässä mainita: 

- Laiskurin juoksublogi
- The more you give Niina
- Norsuemo laihduttaa  
- Hyvinvoiva Martsu 
- 2011-2014 upeaa elämää Sari


(Pahoitteluni, jos blogien tai bloggareiden nimiin tuli pahoja kirjoitusvirheitä, mutta jostain syystä tänään tuntuu olevan täysin mahdotonta kirjoittaa oikein ;)

1 kommentti:

  1. Kaunis kiitos. :) Sait itsekin samanmoisen: http://hiilarihirmu.blogspot.com/2012/03/tunnustuksia-taallakin.html

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)