torstai 3. lokakuuta 2013

Elixia Power

Ehdoton suosikkiryhmäliikuntatuntini on Elixia Power. Tämä on siis Elixian versio Bodypumpista. Itse asiassa Bodypump kuului torstai-iltoihin jo opiskeluajoina, jolloin saikin liikkua ihanan halvalla.

Mitä luvataan? Tehokas ja innostava voimaharjoittelutunti tangolla ja levypainoilla. Valitse painojen määrä oman tasosi mukaan.

Mitä tykkäsin? Kuin olisin kotiin tullut, vaikka taukoa on ollut melkoisesti. Piti oikein tarkastaa Heiaheiasta, että viimeksi olen käynyt Powerissa 20.4. Silti tuttua ja turvallista! Jää varmasti syksyn vakiolukujärjestykseen. Tunteja riittää koko viikolle, joten ei jää yleensä kiinni siitä, ettei sopivaa ajankohtaa löydy. Välillä on ihan huippuja ohjelmia, välillä ei niin mieleisiä, mutta silti joka kerta olen saanut hyvän treenin. Tykkään itse ohjelmista, joissa ei ole hirveästi kikkailuja. Yleensä ohjelmassa on joku juttu, joka toistuu eri kappaleissa. Tällä kertaa se oli neljän joustot, jotka olivat aika pahoja, varsinkin penkkipunnerruksessa ja kyykyissä. Itse asiassa en ole ikinä ollut edes huonon ohjaajan Powerissa. Johtunee vain vahvasta rakkaussuhteesta itse tuntiin.

Yleisiä huomioita. Ohjelmat vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein. Muistan kuulleeni, että ohjelmat tehdään vuoro vuosina eri Pohjoismaissa, mikä kuuluu jonkin verran käytetyissä musiikeissa. Tämänkertaisesta ohjelmasta ei jäänyt musiikeista mitään mieleen - ei hyvässä eikä pahassa.

Ohjelma + käyttämäni painot:
  • Lämmittely 3,5 kg
  • Askelkyykky 6,0 kg 
  • Rinta 5,0 kg
  • Selkä 7,5 kg 
  • Hartiat 2 kg käsipainot + 3,5 kg 
  • Ojentajat 3,5 kg + dipit 
  • Hauikset 2,5 kg 
  • Kyykky 8,5 kg 
  • Vatsat 5,0 kg levykiekko 
  • Venyttely 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti olis kiva! ;)